Päiväkirja
Kiitos yhteistyökumppaneille!
Kirjoittanut Anne-Mari Hyryläinen 16. lokakuuta, 2011 — Comments —
Erittäin iso KIITOS kaikille yhteistyökumppaneilleni. Olette olleet tärkeänä tukena tätä retkikuntaa ja teidän ansiostanne olen askeleen lähempänä tavoitettani.
KIITOS TEILLE!
Matka Mt. Manaslun huipulle
Kirjoittanut Anne-Mari Hyryläinen 16. lokakuuta, 2011 — Comments —
2.10. klo 04.00 herätys piippasi merkiksi, että tänään on se päivä, kun lähden kohti huippua. Muu tiimi oli jo lähtenyt edellisenä päivänä, mutta minä ja Robert päätimme kiivetä suoraan C2:seen ja näin ollen skipata C1:sen. Lähdimme kohti C2:sta puolipilvisessä säässä. Matkalla pysähdyimme C1:seen ottamaan kantoon kaikki loput varusteet, mitä tarvitsisimme tulevina päivinä.
Kiipeäminen C2:seen meni hyvin ja olimme hyvissä ajoin perillä. Muu tiimi oli jo paikalla ja kaikki olivat voimissaan ja iloisella mielellä.
Matka C3:seen (3.10.) oli helppo nousu ja kesti vain kaksi ja puoli tuntia. Kaksi tiimimme jäsentä joutuivat palaamaan BC:iin sairastumisen takia. C3:ssa sitä tavallista "ajan tappamista" eli lumen sulattelua ja lepoa. Nyt meitä oli kolme henkilöä teltassa (eli minä, Mila ja Pasang Ongchu Sherpa) eli yö oli näin paljon lämpöisämpi. Jaoimme myös makuupussin Milan kanssa vuorella säästääksemme painossa.
Aamuteen jälkeen starttasimme kohti C4:sta (4.10.). Yksi tiimimme jäsenistä palasi BC:iin. Matka oli aikas puuduttava, aurinko porotti eikä tuulta ollut laisinkaan eli joutui kauhomaan lunta aikas paljon untuvapuvun sisälle, jotta pysyi edes jonkin verran viileänä. Matka kesti noin kuusi tuntia ja piti sisällään paljon taukoja.
Kun pääsimme C4:ään oli tärkeää saada paljon nestettä sisälle (kaikki se mitä päivän aikana oli hikoillut pois) ja syötyä jonkin verran. Mulla ruokahalu oli todella hävinnyt (edes suklaata ei tehnyt mieli), mutta sain pakotettua itseni syömään puolikkaan pasta-annoksen (kuivamuonaa siis, nami nami…). Lepoa ja odottelua. Suunnitelma oli startata kohti huippua klo 24.00.
Iltapäivällä/illalla alkoi tuulla ja keskiyöllä tuuli oli erittäin voimakas. Päätimme siirtää lähtöä parilla tunnilla, koska tuuli oli sen verran voimakas, että se olisi voinut aiheuttaa paleltumia. Jossain vaiheessa yöllä päätimme siirtää lähtöä aamuun ja odottaa aurinkoa. Tämä osoittautui hyväksi päätökseksi! Tiesimme myös säätietojen perusteella, että meillä oli mahdollisuus tähän.
5.10. klo 6.00 kun starttasin, tuuli oli edelleen voimakas, mutta aurinko lämmitti (vaikka sitä ei tunne) sen verran, etta paleltumariski oli paljon pienempi. Mila joutui valitettavasti palaamaan perusleiriin. Minä olin nyt ainoa meidän tiimistämme, joka ei käyttänyt lisähappea.
Tahti oli seuraava: 10 askelta ja tauko, 10 askelta, tauko, 5 askelta, tauko jne. Reitti huipulle C4:sta oli teknisesti helppo: sen kun askelta toisen eteen ja hapen haukkomista välillä. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta todellisuudessa se on fyysisesti (ilman O2) raskasta. Jumaria käytin ainoastaan viimeisessä nousussa ennen huippuharjannetta.
Oli hieno fiilis viimeisessä nousussa, kun yksi tiimimme jäsen, Carl, tuli huipulta alas ja osoitti harjannetta, missä olisin pian ja sanoi, että viimeinen puristus ja olisin huipulla. 5 askelta ja tauko, 5 askelta ja olin siellä! Mt. Manaslun huipulla! Itketti ja nauratti, mahtavaa, vihdoinkin huipulla! Huippu oli pieni eli korkeintaan 3 henkilöä mahtui samaan aikaan huipulle. Minä, Pasang Ongchu ja Kami Sherpa olimme huipulla samanaikaisesti. Kuvat ja viimeiset fiilistelyt ennen paluuta. Vielä viime hetkellä jätin huipulle sydämenmuotoisen kiven, jossa 2011 (KIITOS, Britta!) ja tietysti rakkaan mieheni kuvan.
Matkalla alas kohtasimme kiipeilijän, joka oli huonossa kunnossa. Ian (meidän tiimimme jäsen) antoi hänelle oman happensa ja minä annoin Dexamethasone-ruiskeen pakaraan, jotta hän tokenisi. Pasang ja Kami jäivät auttamaan häntä ja minä lähdin hakemaan apua C4:sta. Radiopuhelimet eivät toimineet tällä kohdalla vuorta (ns. kuollut alue). Matkalla alas kohtasin Sherpan, joka oli jo kantamassa happea hänelle. Sherpat saivat hänet alas C4:seen yhteisvoimin. Hän selvisi hengissä, tällä kertaa.
Pakkaus C4:ssa ja matka jatkui alas C2:seen. Päätin jäädä yöksi C2:seen muiden kanssa, vaikka mieli olisi tehnyt jatkaa BC:iin asti. Reitti C2:sesta C1:seen on kuitenkin tarkkaavaisuutta vaativa ja parempi tehdä levänneenä. Vika yö vuorella ja aamulla heti auringon noustua kohti BC:ia eli luksusta!
Altitude Junkies -tiimistä yhteensä 5 kiipeilijää kymmenestä + 5 Sherpaa pääsi huipulle. Neljä hapella ja yksi ilman. Perusleirissä alkoi kova pakkaus ja tohina. Suurin osa tiimistä päätti lentää helikopterilla takaisin Kathmanduun. Minä, Phil (retkikunnan johtaja) ja Sherpat jäimme pakkaamaan ja odottamaan kantajia perusleiriin.
Perusleiristä matka jatkui Shamaan, jossa pari päivää odottelua, kunnes kantajat vaihtuivat ja vihdoinkin matka jatkui kohti Kathmandua. Kathmanduun saavuimme 15.10. illalla. Suihku, sänky ja jäätelö on nyt ansaittua luksusta. Kaksi yötä täällä ja sitten vihdoinkin kotiin!
Wou, mikä reissu! Paljon odottelua eli minun kärsivällisyyteni välillä koetuksella, mutta se palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla eli Mt. Manaslun HUIPULLA!
Manaslu Summit 5.10.!
Kirjoittanut Anne-Mari Hyryläinen 6. lokakuuta, 2011 — Comments —
Huiputin eilen Mt. Manaslun ilman lisähappea tuulisessa mutta aurinkoisessa säässä klo 12.15. Kaikki meni hyvin, ja nyt takaisin perusleirissä väsyneenä mutta onnellisena.
Pian minulla alkaa trekkaus kohti Kathmandua. Kirjoitan blogin huiputuksesta kuvineen Kathmandusta, sillä nyt nettiyhteys ja koneet ovat jo pakkauksen alla :)
Paljon terveisiä kotijoukoille!
Annen satelliittipuhelinterveiset perusleiristä tänään aamulla
Kirjoittanut SkyClimbers Team 6. lokakuuta, 2011 — Comments —
"Startti nelosleiristä huipulle siirtyi seuraavaan aamuun kovan tuulen johdosta. Huiputus meni hyvin ilman lisähappea ja huipulla olin 12 aikoihin. Tulimme kakkoseen samana päivänä ja tänään siis täällä perusleirissä. Nyt hieman lepoa ja juhlintaa. Trekkaus takaisin alkaa muutaman päivän päästä ja Kathmandusta lennän takaisin Dubaihin 18. lokakuuta.
Hieno fiilis. YES!"
SUMMIT MANASLU!
Kirjoittanut SkyClimbers Team 5. lokakuuta, 2011 — Comments —
Tässä on Phil Cramptonin englanninkielinen tiedote. Anne-Mari on käynyt Mt. Manaslun huipulla ja on nyt palannut kakkosleiriin. Koko Sky Climbers -tiimi onnittelee Anne-Maria mahtavasta suorituksesta!
Dispatch #18 - 5 PM, October 5, 2011 - Base Camp
Our team were unable to leave camp four at midnight as originally planned due to higher than expected winds. The team remained patient and departed around 7 am after the winds had subsided.
Mila was suffering from cold feet at camp four so she wisely decided to descend with Tarke Sherpa to avoid any injury as she was planning on climbing without oxygen. Tarke unselfishly switched climbing partners with Pasang Wongcho Sherpa so he could reach the summit. Both Mila and Tarke are now resting in base camp.
Robin and Sange Sherpa reached an elevation of 7,600-7,700 meters before deciding this was high enough for the both of them today. They are now both in camp two and will descend to base camp tomorrow.
The following climbers reached the summit at roughly 11.30 am after four and half hours of climbing: Ian Cartwright & Kami Neru Sherpa Karel Masek & Chhedar Sherpa Mark Horrell & Chongba Sherpa.
The following climbers reached the summit at roughly 12.15-12.30 pm after five and something hours of climbing: Anne-Mari Hyrylainen & Pasang Wongcho Sherpa.
The following climbers reached the summit at roughly 2.00 pm after seven hours of climbing: Robert Kay & Pasang Gumba Sherpa.
These above five climbers and five Sherpas are now safely in camp two resting for the evening and will descend to base camp tomorrow. The above summit times and elevations are to the best of our knowledge and may actually differ slightly upon review when the climbers return.
Two of our Sherpas were involved with assisting a European climber in distress descend above camp four back to the high camp. We are unsure of the exact details but we are informed from reliable sources that it was a well-known professional climber from Spain.
Phil Crampton
