Vaihda kieleksi suomi Change language to English
Sky Climbers

Päiväkirja

Armotonta ketutusta

Kirjoittanut SkyClimbers Team 29. huhtikuuta, 2010 —

Käytämme Sky Climbers -tiimin kanssa päivittäin vähintään normaalin työpäivän verran tunteja videomateriaalin kuvauksiin ja leikkauksiin. Osa tästä materiaalista työstetään videopäiväkirjoiksi, jotka julkaistaan mm. näillä nettisivuilla. Tälläkin hetkellä meillä on kuvattuna mielenkiintoista materiaalia roppakaupalla ja palamme halusta päästä näyttämään ne teille.

Aina kaikki täällä yli 5000 metrin korkeudessa ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Tämä päivä on hyvä esimerkki päivästä, jolloin olisi ollut parempi jäädä makuupussiin vaikka lukemaan maailman turhanpäiväisintä romaania. Päivää ei nimittäin olisi voinut käyttää turhemmin kuin me tänään.

Kuvasimme eilen mielestämme mielenkiintoisen haastattelun Anne-Marista ja kuinka hän on jo nyt tehnyt historiaa olemalla ensimmäinen suomalainen nainen, joka on saavuttanut Everestin ykkösleirin (6000m), kakkosleirin (6400m) ja kolmosleirin (7200m). Olemme kaikki innoissamme kiipeilyn sujuvasta ja nopeasta etenemisestä. Koska jaettu ilo on paras ilo, halusimme myös jakaa uutiset ja kuulumiset retkikuntaamme seuraavan yleisön kanssa. Video editoitiin heti kuvausten jälkeen ja kaikki näytti hyvältä.

Siitä se seinä sitten nousikin pystyyn.

Lähetämme videot, päiväkirjat ja kuvat Suomeen satelliittiyhteyksien kautta. Yhteydet toimivat yleensä hyvin, mutta lähetys on toki melko hidasta. Aloitimme lähetyksen tänään hyvissä ajoin. Ajattelimme, että video olisi julki viimeistään aamupäivän aikana. Noin puolentoista tunnin lähettämisen jälkeen yhteys katkesi ja kaikki siihen mennessä lähetty materiaali haihtui höyrynä jonnekin bittiavaruuteen. No ei siinä mitään, on näin käynyt ennenkin. Yritetään uudestaan vaan. Jälleen vierähti kaksi tuntia ja video latautui hitaasti mutta varmasti. Hyvä tästä vielä tulee. Rahaa oli tässä vaiheessa kulunut lähettämiseen jo noin 80 euroa eikä mitään konkreettista oltu vielä saatu perille Suomeen. No, ei auta lannistua. Sormet ristissä seurasimme latauspalkin kasvamista hitaasti pykälä kerrallaan. Puoli tuntia myöhemmin yhteys katkesi jälleen. Olimme nyt käyttäneet lähetykseen 100 euroa eikä yhtään osaa oltu saatu Suomeen. Ai että meitä alkoi ketuttaa. Monen tunnin työ ja tulos ei näy missään.

Nyt päivä oli jo kääntynyt reilusti iltapäivän puolelle, pilvet täyttäneet taivaan ja satelliittimodeemien sekä tietokoneidemme akut melkein tyhjät. Uuteen yritykseen ei enää tänään olisi mahdollisuutta, vaikka kuinka kiroaisimme ja hakkaisimme läppäriämme jäätikköön. Jätetään laitteet siis ehjäksi, niellään kiukku ja ketutus ja uskotaan, että huomenna onni olisi paremmin myötä. Mutta jos ei huomennakaan videota saada läpi, niin PRKL sitten kyllä jäätikkö sulaa.

Ahem… tämän päivän kovan työn tuloksena siis esitämme teille tämän turhautumista uhkuvan blogin. Lohdutuksena sentään muutamia kuvia paremmilta päiviltä kuin tämä päivä. Palaillaan huomenna.

Bookmark and Share

Kirjoittajasta

SkyClimbers Team