Vaihda kieleksi suomi Change language to English
Sky Climbers

Päiväkirja

Sky Climbers tiedottaa: Jussin terveiset 5000 metristä!

Kirjoittanut SkyClimbers Team 15. lokakuuta, 2009 — Comments

Hei kaikki. Tänään Jussi soitti vuorilta Suomeen. Hän kertoi, ettei pääse nettiin vähään aikaan ja hänellä on ollut ongelmia omien satelliittipuhelimien kanssa. Näin ollen emme valitettavasti saa Jussin blogi-kuulumisia päivittäin tällä hetkellä. Onneksi Jussi saa lainata toisen retkikunnan satelliittipuhelimia muutaman kerran viikossa.

Jussi oli intoa täynnä ja kertoi maisemien olevan uskomattoman kauniita. Ilma on tällä hetkellä "aivan älyttömän" hyvä. Jussi oli intoa täynnä ja pian matka jatkuu kohti Mera Peakin perusleiriä ja lopulta sen valloitusta. Jussi lähetti kovasti terveisiä koko porukalle ja käski pitää tsemppiä yllä!

Yritämme saada tulevina päivinä Jussin terveisiä äänitiedostoina näille sivuille kaikkien kuultavaksi!  Pysykää siis kuulolla.


Akklimatisoitumispäivä

Kirjoittanut Jussi Juutinen 14. lokakuuta, 2009 — Comments

Tänään pysyimme leirissämme Thangnakissa, 4300 metrissä. Tämän piti olla ”lepopäivä”, mutta kuten jo olen maininnut, niin vuorilla nämä asiat saavat toisen merkityksen. Vietin ”lepopäiväni” kiipeämällä viereisen 5100 metrisen kukkulan huipulle. Täällä se on pieni kukkula, mutta silti se on korkeampi kuin yksikään Alppien huipusta Euroopassa. Näkymät huipulta olivat uskomattomat. Pystyin näkemään vähintään kymmenen 6000 -7000 metrin huippua ja Meran jäätikön (minne olemme matkalla). Päivä on ollut kirkas ja aurinko on lämmittänyt mukavasti.

Lupasin kertoa teille vähän retkikunnastamme. Sky Climbers – tiimistä mukana on Lhakpa, veljeni Juuso ja minä. Me olemme pieni retkikunta, joten teemme tämän vaelluksen kahden muun pienen retkikunnan kanssa. Logistisesti tämä on järkevä siirto. Kaiken kaikkiaan meitä on yhdeksän länsimaalaista ja sen lisäksi täällä on Sherpat ja kantajat. Olemme hyvin kansainvälinen ryhmä. Tiimissä on mm. romanialainen, englantilainen, italialainen, muutama saksalainen ja totta kai me suomalaiset. Kaiken kaikkiaan tämä on oikein mukava seurue. Liikumme tämän retkikunnan kanssa ainakin Mera Peakin perusleiriin asti ja on mahdollista, että kiipeämme huipulle yhdessä. Mera Peak on ensimmäinen kohteemme ja toivomme kiipeävämme sen joko sunnuntaina tai maanantaina. Tähän saakka olosuhteet Meralla ovat olleet huonot: puuterilunta on liikaa ja siellä täällä on muutama paha railo. Kukaan ei ole vielä päässyt huipulle tämän kiipeilykauden aikana, joten voi olla hyvä idea jakaa työtehtäviä ja kiivetä huipulle isommalla tiimillä.

Mera Peakin jälkeen retkikuntamme jakaantuu siten, että Sky Climbers suuntaa Baruntselle (7200m) ja muut eri kohteisiin. Juuson, Lhakpan ja itseni lisäksi, Pasang Rita Sherpa, viidesti Everestin valloittanut kiipeilijä, kiipeilee kanssamme. Hänen osaamiselleen on todellakin käyttöä, kun meidän on keksittävä keinoja massiivisten railojen ylitykseen 6800 metrissä. Nämä railot ja halkeamat estivät retkikuntien nousut huipulle viime keväänä. Kukaan ei ole vielä valloittanut Baruntsea tänä syksynä. No me kiipeämme niin korkealle kuin se on mahdollista, ilman tyhmiä riskejä.

Huomenna kiipeämme Khareen, mikä on viimeinen asutus ennen kuin astumme Meran jäätikölle. Olen todella innostunut – viimeinkin pääsemme lumelle ja jäälle!

Minulla on edelleen ongelmia ladata satelliittipuhelimeni akkuja. Joten jos ette kuule minusta hetkeen, niin se johtuu siitä, että teknologia tekee temppujaan täällä.


Vaellusta filmauksen lomassa

Kirjoittanut Jussi Juutinen 13. lokakuuta, 2009 — Comments

Ensimmäistä kertaa matkamme aikana heräsimme kauniiseen auringonpaisteeseen. Vihdoinkin näimme massiiviset huiput leirimme ympärillä. Koillisessa kohosi vaikuttavan näköinen, noin 2000 metriä suoraa seinämää, Mera Peakin eteläpuoli, ensimmäinen vuori, jonka yritämme valloittaa. Meidän reittimme huipulle tulee olemaan erilainen ja helpompi kuin etelä seinämän reitti, joka on noustu vain kerran.

Tavoitteenani oli filmata tänään niin paljon kuin mahdollista ja yritin, josko saisin tallennettua edes hivenen tätä kauneutta nauhalle. En halunnut filmata pelkästään vaellusta ja kiipeämistä, vaan yritin myös tallentaa paikallisten ihmisten elämää ja työskentelyä kiipeilyn ja vaelluksen parissa. Lhakpa auttoi minua tässä tehtävässä. Hän järjesti retkikuntamme siten, että kantajat, Sherpat ja ulkomaalaiset jäsenet lähtivät liikkeelle samaan aikaan ja vaelsivat yhdessä, niin paljon kuin se oli mahdollista. Näin ollen pystyin liikkumaan retkikunnan edessä ja takana, sekä pystyin kuvaamaan retkikuntaamme toiminnassa: Sherpoja oppaana, kantajia raskaiden kuormiensa alla ja ulkomaalaisia kiipeilijöitä, jotka totuttelivat kehojaan ohueen ilmanalaan.

Liikuin koko päivän Lhakpan kanssa. Pystyimme menemään ryhmän edelle, etsimme kauniin kuvauspaikan ja odotimme, että ryhmä ohitti meidät. Sitten pystyimme jälleen nopeuttamaan vauhtiamme ja kiirehtiä ryhmän ohi jälleen. Nautin todella paljon nopeasta liikkumisesta (”Sherpa-vauhdista”) ja siitä että pyhitin päiväni kauniin materiaalin metsästykseen

Monen ihmisen mukaan Baruninlaakson vaellus on yksi maailman kauneimmista vaelluksista. Olen täysin samaa mieltä! Meidän reittimme seurasi jokea. Joskus olimme ihan rannassa ja joskus vähän matkan päässä vuorenrinteillä. Tänään nousimme noin 900 metriä korkeammalle ja etenimme noin 8 kilometriä. Kahdeksan kilometriä ei kuulosta paljolta, mutta luottakaa kun sanon, näissä korkeuksissa se vaatii huomattavasti enemmän kuin merenpinnan tasolla.

Tämä oli ensimmäinen päivä jolloin nautin täysin rinnoin olostani täällä. Kaikkina muina päivinä fiilis oli ollut maassa, kun ilma oli ollut niin huono. Kun taivas on kirkas ja ympärillä on Himalajan vuorten huippuja, niin mieli muuttuu hetkessä.

Meidän leirimme on tällä hetkellä 4300 metrissä. Tämä on maaginen, mutta jokseenkin karu paikka. Puut eivät kasva enää näin korkealla, mutta siellä täällä voi nähdä pieniä kirkkaita sinisiä kukkia. Silloin tällöin jostain kuuluu ympärillä lentävien korppien ääniä, mutta yleisesti ottaen täällä on vähän elämää maanpinnalla. Näen teltastani useita vuortenhuippuja, jotka nousevat yli 6500 metriin tai jopa korkeammalle. Näen myös muutaman sadan metrin päässä teltastani, mihin päättyy suuri Meranjäätikkö suurine moreenikukkuloineen. Täällä luonto on todella uskomatonta ja saa miehen tuntemaan itsensä todella pieneksi.

Yleisesti ottaen tiimi voi hyvin ja fiilikset ovat korkealle. Kuitenkaan vuorilla ei koskaan kaikki mene täydellisesti ja näin ei myöskään ole asiat retkikuntamme kohdalla. Yhdellä tiimimme jäsennellä on kuumetta ja tarkkailemme hänen kuntoaan, jotta saamme varmuuden siitä, ettei se ole ohuesta ilmasta johtuvaa. Muutamalla meistä on vatsan kanssa ongelmia, mutta se ei ole mitään vakavaa. Suunnitelmamme on levätä tässä leirissä kaksi yötä, ennen kuin jatkamme matkaa ylöspäin. Minulla on ollut ongelmia ladata satelliittipuhelimien ja kannettavan tietokoneeni akkuja. Jos onnistun lataamaan ne, niin kerron lisää retkikunnastamme ja kiipeilysuunnitelmistamme huomenna.

Halit kaikille ja pitäkää huolta toisistanne.


Korkean solan ylitys

Kirjoittanut Jussi Juutinen 12. lokakuuta, 2009 — Comments

Tänään oli todella rankka päivä. Kehomme ei ollut vielä lähellekään akklimatisoitunut näihin korkeuksiin ja meidän tavoitteenamme oli ylittää vuoristosola joka sijaitsi 4600 metrissä. Pidetään mielessämme se fakta, että vasta eilen lensimme Luklaan 1300 metristä. Yksi yö 3500 metrissä ei vielä tee suurta muutosta kehossa.

Kun heräsimme, niin lämpötila oli lähellä nollaa ja telttamme oli täysin kastunut yöllisten rankkasateiden vuoksi. Voisikin sanoa, että tämä ei ollut mukavin ensimmäinen aamu vuorilla. No kun sitä sai lämmintä puuroa ja teetä koneeseen, niin kyllä se olo siinä parani. Näin ollen olin valmis aloittamaan 7-8 tunnin vaelluksen seuraavaan leiriimme. Onnistuin myös vähentämään muutaman kilon rinkastani, joten tämän päivän kuljin hivenen kevyemmän taakan kanssa.

Nousimme jyrkän nousun ensimmäiseen solaan aina 4400 metriin asti. Se oli rankkaa ja taisipa siinä lentää muutama kirosanakin matkan varrella. Reitit täällä Barunin alueella ovat täysin erilaisia, jos niitä vertaa esimerkiksi naapurilaaksossa sijaitsevan Everestin reitteihin. Everestin reitti ovat kuin maanteitä: leveitä ja helppokulkuisia tähän verrattuna. Monessa kohtaa meidän piti tasapainoilla liukkailla kivillä ja toisella puolella oli sadan metrin pudotus. Tämä reitti oli todellakin otettava vakavasti. Monet Sherpoista kutsuvat tätä puolta laaksosta oikeaksi seikkailuksi sen haasteellisuuden vuoksi.

Ensimmäisen solan jälkeen reittimme kulki muutaman tunnin ajan pitkin vuoren reunaa 4200 - 4400 metrin korkeudessa. Tämän jälkeen reittimme liittyi pääsolaan 4600 metrin korkeudessa, jonka jälkeen se laskeutui takaisin laaksoon. Tunsin kuinka voimani katosivat kehosta, koska vietimme niin pitkän ajan näissä korkeuksissa jo toisena vaelluspäivänä. Meidän leirinämme oli 4050 metrissä sijaitseva pieni, kolmen talon kylä. Monet muutkin retkikunnat suuntasivat samaan suuntaan, joten kylän ympärillä oli varmaan 30 telttaa. Päivä oli ollut todella pitkä, joten söimme vain illallisen ja painuimme suorinta tietä nukkumaan. Jokainen meistä näytti väsyneeltä, mutta silti onnelliselta. Kenelläkään meistä ei ollut akklimatisoitumiseen liittyviä ongelmia, kuten esim päänsärkyä tms.


Laskeutuminen kukoistavaan Barunjoenlaaksoon

Kirjoittanut Jussi Juutinen 12. lokakuuta, 2009 — Comments

Tänään meidän tavoitteemme oli huomattavasti eilistä helpompi. Meidän piti laskeutua 600 metriä alas Barunjoenlaaksoon. Olimme nyt Khumbun (Everestin) alueen ja vieressä olevan Barunjoenlaakson risteyskohdassa. Tästä eteenpäin reittimme seuraa Barunjokea, kunnes saavumme joen alkulähteillä oleville jäätiköille.

Helpolta kuulostavasta päivästä tuli yllättävän haasteellinen. Nepalissa ei todellakaan voi laskeutua tuosta noin vain alas laaksoon… Ennen kuin pääsimme seuraavaan leiriimme, meidän täytyi laskeutua ensin 3100 metriin (1000 metrin laskeutuminen) ja sen jälkeen menimme ylös alas pieniä mäkiä joen rannalla. Nousimme ja laskimme ainakin 5-6 kertaa 3100 -3500 metrin välillä. Se vei mehut miehestä, varsinkin kun meillä ei ollut tietoa montako nousua ja laskua oli vielä edessä. No lopulta pääsimme perille asti ja leiripaikkamme oli todella mieluisa. Se oli myös pienehkö kylä, joka koostui noin viidestä talosta. Siellä oli muutama paikallinen kauppa, jotka möivät jopa eurooppalaista olutta ja intialaista viskiä. Tähän asti olimme voineet vain täyttää suklaapatukkavarastojamme, mutta saas nähdä, mitä tämä ilta tuo tullessaan.

Ilma on edelleen ollut huono, mutta onneksi ei ole vielä pahemmin satanut. Vielä emme ole nähneet oikeastaan vuoria ollenkaan. Saimme myös huonoja uutisia toiselta retkikunnalta, jotka yrittävät valloittaa Mera Peakin muutama päivä sitten, (ensimmäinen vuori, jonne mekin menemme). Lumiolosuhteet vuorella olivat todella huonot, 6000 metrin korkeudessa oli pehmeää lunta vyötärölle asti. Tämän vuoksi kiipeileminen oli mahdotonta, koska köysiä ei voi ankkuroida pehmeään lumeen. Tämmöiset olosuhteet lisäävät myös lumivyöryjen vaaraa. No onneksi meillä on vielä viikko aikaa ennen kuin olemme itse siellä ja vuorilla olosuhteet vaihtelevat nopeasti.